sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Olen "paimenkoira ihminen"

Kuluneella viikolla, olen todennut olevani paimenkoira ihminen. 
Kuten edellisessä tekstissä kävi ilmi, niin meillä on ollut hoidossa kaverini amerikanbulldoggimix Ruska. Tänään tuli täyteen 2 viikkoa eloa Ruskan kanssa (tänään Ruska pääsi takaisin omaan kotiin). 



Pidän kyseisestä koirasta sinänsä ja mun ei tarvinnut miettiä, että auttaisinko kaveriani hädän hetkellä, mutta kyllä mä voin nyt huokaista, kun ollaan ihan omalla porukalla :D 

Ruskan tilanteessa voi myös vaikuttaa sen värikäs tausta. Ennen Ruskan muuttoa kaverilleni, se on ollut 3 eri kodissa ja vaihtelevissa olosuhteissa. Ruska pääsi yhdessä kodissa olemaan ihmisiä ylempänä arvojärjestyksessä ja seuraavassa paikassa se oli teljetty häkkiin ja ilmeisesti Ruskaa on myös hakattu. 
Sillä ei ole ilmeisestikkään ollut koirakontakteja ennen nykyistä kotiaan ja lenkitkin olivat kai olleet jotain pissatuksia, koska Ruskan kunto oli aluksi todella heikko ja koko koira oli täysin lihakseton. 

Nykyään on kuitenkin toisin. Ruska on nyt 3kk ollut nykyisessä kodissaan, Jennillä. Juuri ennen parin viikon takaista kolaria, Jenni oli saanut jo jonkulaisen tatsin Ruskaan ja elämä jokseenkin jo sujui. Ensimmäisen viikon Ruska oli täällä täysin levossa ja kipulääkekuurilla, eikä sitä laskettu samaan tilaan paimenien kanssa. 
Pikkuhiljaa alkoi sitten paluu liikunnallisempaan elämään. Se oli suhteellisen helppoa, kun Ruskaa pystyi pitämään pihalla vapaana ja pallon perässä se juoksi innoissaan. Siinä tulikin jo ensimmäinen "hermojen menetys". Ruska tosiaan lähti pallon perään, mutta ei todellakaan palauttanut sitä ja kun se palautti, niin ei puhettakaan, että se olisi laskenut pallosta irti :D tai ainakaan helpolla. 
Kun pallo oli mun hallussa, niin kyllä Ruskalla silloin korvat oli olemassa, hetken. 



Hihnakäytös on Ruskalla myös hieman hakusessa. 31,5kg kun haluaa mennä, niin sehän sitten menee. Ruskan ei edes varsinaisesti tarvitse vetää, kun tuntuu jo, että perässä mennään ja kovaa. Kovapäinen bullimix ei myöskään aina ota palautetta ja käskyjä tosissaan, joskus tuntui, että se pysähtyi kuuntelemaan vain muodonvuoksi. 

Sisällä oli se ongelma, että kielto sohvalle menemisestä ei tahtonut oikein mennä ymmärrykseen ja sohvalle ängettiin muksujenkin yli lähes väkisin. Välillä ei nukkumisestakaan meinannut tulla mitään, kun en voi sietää edes kuorsaava kihlattuani, saati sitten kuorsaavaa koiraa :D 



No, ettei tämä nyt menisi huonojen puolien etsimiseksi pelkästään, niin onhan bullissa oma viehätyksensä. Ymmärsin sen, kun kävin tekemässä Ruskan kanssa vähän "bullijuttuja". Vein Ruskan hiekkamontulle juoksemaan geelipallon kanssa ja siitähän sen riemu vasta repesi! Pallon heittely ja repiminen mun kanssa auttoi jo palautuksiinkin. Ruska oli selvästi elementissään ainoana koirana, vapaana, pallon kanssa remuamassa. Hetken jopa tuntui, että olin sen kanssa samalla aaltopituudella. 
Tämän montulla remuamisen jälkeen otin Ruskan vielä mukaan metsälenkille omien koirien kanssa. Ihme kyllä, Ruska ei koko 5km lenkin aikana vetänyt, eikä remponut ollenkaan! Energian purku montulla oli siis tehnyt tehtävänsä. 

Tulin myös siihen tulokseen, että bullia ei tosiaan ole luotu purkamaan itseään älyllisiä toimia apuna käyttäen, vaan sen täytyy nimenomaan purata itseään käyttämällä kaikkia suuria lihaksiaan! 
Mähän en staffia lukuunottamatta ole minkäänlaisista bulleista ikinä pitänyt tai niihin sen kummemmin perehtynyt, mutta nyt tein tämmöisen oivalluksen :D staffissakin on se ero, että sekin on enemmin terrieri, kuin bulldoggi. 
Se hyvä puoli Ruskassa sentään oli, että sen sai pyyhkeellä helposti puhtaaksi :D mutta siihen loppui mun arvostus lyhyttä karvaa kohtaan, koska sohvia imuroin tovin :D 



Joo, tän tekstin aihe ei ollut etsiä virheitä karvaisesta hoitolapsestamme, vaan avata mun ajatuksia kahden viikon ajalta. Olen tehnyt tämmöistä podiskelua ja vertaillut juttuja mielessäni ja nyt ne piti "sylkäistä" ulos! Että, jos joskus harkitsen bullityyppisen koiran ottamista, herättäkää mut!
En voi sanoa inhoavani Ruskaa, mutta kieltämättä olin sen kanssa hieman oman mukavuusalueeni ulkopuolella. 
Asiaan vaikuttaa ehdottomasti jo oma tottumukseni paimeniin ja miellyttämisenhaluisiin koiriin, koska niitä mulla on ja myös mun lähipiirissä on. 
Pidän Ruskasta koirana kyllä ja tulee se meidän kanssa jatkossakin pyörimään, mutta omakseni en voisi sitä edes harkita. Onneksi noita, koiria on niin paljon, että jokaiselle löytynee se omansa, jopa mulle.. 
Ehdottomasti toivon, että tuo parivaljakko saa elämänsä raiteilleen yhdessä ja että ne pelissäännöt löytyy. Jenni ja Ruska sopivat hyvin yhteen!  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kommentoi..