keskiviikko 2. elokuuta 2017

Lahti EPN

Onhan tästäkin jo hetki vierähtänyt, mutta eihän blogi voi jäädä ilman tekstiä siitä, miten Pele pieni korkkasi näyttelyuransa! 

Olin siis ilmoittanut Pelen ensimmäiseen näyttelyynsä Lahteen, kaikkien rotujen pentunäyttelyyn. Näyttely pidettiin 22.7. Lahden raviradan parkkipaikan viereisellä asfalttialueella. Sääennuste oli epävakainen, mutta meidän onneksi näyttelyn ajan paistoi aurinko! 

Pele on ahkerasti ennen näyttelyä treenannut esiintymistä, seisominen on sujunut moitteettomasti kaksoishandlauksella, eikä ravaamisessakaan vikaa ole ollut. Oikeastaan pelkällä kuivaharjoittelulla kehään mentiin, lukuunottamatta edellisenä päivänä ollutta Orimattilan mätsäriä.
Pele on kopelointi treeneistäkin suoriutunut hyvin. Mutta nyt paluu Lahteen... 

Aikataulujen tullessa kävi ilmi, että Pele ei ollut ainut pentu. Tervuja oli ilmoitettu viisi ja Pele itse numerolla 5. Eli kaikki pentunäyttelyn tervut olivat uroksia ja kaikki ikäluokassa 5-7kk!! 
Näyttelypaikalla selvisi, että muut neljä olivat Flammeuksen kasvatteja. Muutaman viikon vanhempia, kuin Pele ja myönnettäköön, että hieman kehittyneempiä ulkonäöltään :D 

Kun Lissu vei Pelen kehään, niin mua kävi suorastaan säälittämään. Pele oli niin pikkuisen näköinen muiden joukossa! Mutta esiintyi se sentään ihan samalla tavalla, kauniisti, kuin muutkin <3

Pele malttoi seisoa suhteellisen hyvin ja liikeosuuskin meni pikku-mieheltä upeesti! Tuomarin kohtaamisessakaan ei ollut ongelmia.

Viidestä kuitenkin, valitettavasti yksi jää sijoittumatta... Pele oli tällä kertaa viidestä, se viides, mutta olin kyllä varsin ylpeä siitä! Kehittymättömyys painoi liikaa, mutta ei se näyttely suinkaan huonosti mennyt! 
Tuomarin sanoin Pele oli tuon porukan vauva :D mutta äärimmäisen hieno vauva <3 Pele oli siis näyttelyuran korkattuaan vasta 6 päivää yli 5kk. 
Arvostelu oli varsin kaunista luettavaa:

"5kk, mittasuhteiltaan erinomainen. Hyvä purenta. Kallo vielä kovin pyöreä. Kookkaat hyväasentoiset korvat. Kaunis ylälinja. Ikään sopiva runko. Kauniit silmät. Hyvä häntä. Voimakas takakulma. Liikkuu yhdensuuntaisesti ja hyvällä sivuaskeleella. Miellyttävä käytös. Etuosan tulee vielä täyttyä."

Tuomarina näyttelyssä oli Nina Janger. 
Kyllä meinasi tää äiti haljeta ylpeydestä! Samalla kuitenkin oli kamalaa se, että mun pieni on oikeesti jo niin iso, että se tosissaan korkkasi näyttelyuransa!! 

Meitä tuli moikkaamaan ihana Emma, joka otti Pelestä hyviä kuvia sekä kehästä, että kehän ulkopuolella. 



Näyttelystä on nyt vasta reilu viikko, mutta musta tuntuu, että Pele on taas kasvanut ihan hurjasti! 





Pelelle on vielä tiedossa kaksi pentunäyttelyä ja ehkäpä se nähdään Sonin mukana Hyvinkään ryhmänäyttelyssä, tosin vielä pentuluokassa ;) 

-Sara




3 kommenttia:

  1. Pele on syötävän suloinen! Tuli mieleen, olet ilmeisesti paljon näyttelyitä kiertänyt? Miten olet tehnyt pentukoiran esityksen suhteen? Annatko pennun seistä siinä asennossa mihin hän itse jää vai asetteletko jalat arvostelua varten?

    VastaaPoista
  2. No riippuu siitä, mitä tarkoittaa paljon kiertänyt ;D
    Pele on melkein itse saanut asetella itsentä. Pikkasen ollaan takajalkoja siirrelty treenin yhteydessä, mutta ei paljoa :)

    VastaaPoista
  3. Mä taisin vähän ihastua tähän teidän blogiin. Oman blogin kirjoituksen ohessa taidan käydä kurkkimassa teillä että miten menee! Sulla on kyllä todella nätit koirat ja Pele on kyllä varsin komea pentu :)

    Terkuin; Minttu kaksintassuin.blogspot.fi

    VastaaPoista

kommentoi..