perjantai 4. marraskuuta 2016

Meillä on lunta!!

Mulle tulee joskus sellainen hassu tunne, et voi vitsit, kun kaikki tutut tuntuu olevan joka vklp jossain näyttelyissä (kotimaassa tai ulkomailla) tai kokeissa ja itse en ole missään :D eipä siinä, rakastan lukea mm. facebookista muiden menestyksestä koirahommissa ja on ihanaa, jos tuttujen koirat pärjäävät! Mutta välillä tulee vain sellainen olo, että itse en ole koskaan missään :D mikä sekään ei tosin pidä paikkaansa. Olihan meillä loppukesästä juuri näyttelyturnee ja tapahtumaa muutenkin ihan kylliksi ja olin iloinen siitä, kun tiesin, että loppuvuoden saisin vain olla. Onneksi on tulossa messariviikonloppu, mitä odotan innolla!! 

Mut ollaanhan me saatu aikaiseksi asioita, vaikka ei juurikaan missään olla käytykkään. Ollaan nimittäin treenattu ja lenkkeilty ja tänään Soni sai ottaa tuntumaa vetoharrastukseenkin! 

Aloin tossa yhtenä päivänä plärätä tokoliikkeitä läpi jälleen kerran. Miksi, oi miksi unohdan aina nuo "uusien" sääntöjen alla olevat liikkeet? 
Otin Sonille alokasluokan liikkeitä ja nehän meni ihan kivasti. Tavoite olisi ensi vuonna korkata tokokokeet! 
Yritin tehdä myös Furin kanssa tokoa, mutta totesin, etten jaksa kiusata koiraa enkä itseäni. Pieleen mennyt BH-koe on neidillä vielä hyvin takaraivossa ja olemme ottaneetkin reilusti takapakkia jälleen... 

Agilityssä Furi onkin taas ottanut harppauksia eteenpäin! Lissu on pari kertaa viikossa yrittänyt ottaa Furia mukaan treeneihin ja tulosta on kyllä tuottanut. Furi kykenee jo tekemään rataa ja kepitkin mennään ilman apuja. Voisin ulkoistaa Furin treenaamisen Lissulle kokonaan :D 

Vasco on viihtynyt eläkkeellään. Riittävä lenkitys ja oman ajan saaminen pitää ukkelin mielen virkeänä <3 tietenkin eläkeläiset ovat etuoikeutettuja extra-herkkuihin ja sehän Vasille sopii ;) 

Viikon iloisin asia on varmaan kuitenkin tämä... Me ollaan saatu lunta Pyhtäälle!! Tämä alkanut talvi ei välttämättä kauaa kestä, joten otamme nyt kaiken ilon irti ikuistamalla toinen toistaan kivempia talvikuvia ja pyrimme lenkkeilemään mahdollisimman paljon (mitä kyllä temme muutenkin, mutta eritoten nyt) :D 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kommentoi..