tiistai 2. elokuuta 2016

Heinolassa tokokokeessa

Viikko sitten kävin Heinolassa Lissun mukana, katsomassa hänen ja Pepperin ensimmäistä virallista tokokoetta. 
Ei ole kauaa, kun kirjoitin, että kisaaminen ei kiinnosta, mutta treenaaminen kyllä. Nyt voin sanoa, että liekki on syttynyt uudestaan. 

Vascon sairauden pahentuminen on kai saanut minut todella masentuneeksi, se oli kuitenkin mun ainoa kisakoira, jonka ura loppui liian aikaisin. Kuten Vasconkin kanssa aikanaan, niin nyt Sonin kanssa koekentät tuntuvat toooodella kaukaisilta ja tuntuu ettei se vain edisty mihinkään :D tosin treenimäärään on vaikuttanut kovasti kiireinen työtahti ja kaikki ylijäävät vapaa-ajatkin kalenterista on jo täytetty ahkerasti.

Tosiaan Lissu korkkasi Pepperin kanssa viralliset tokokokeet. Hienosti meni, parivaljakko pokkasi ykköstuloksen ja sijoittui kakkoseksi! Mukavaa oli myös päästä katsomaan kokeita ekaa kertaa uusien sääntöjen kera. Ei se alo-luokka ainakaan mitään ihmeellistä ollut, eiköhän me Sonin kanssa kiristetä tahtia myös tuohon tokon alokas-luokkaan nähden. 

Muutamat tokotreenit onkin Sonin kanssa sujuneet ihan mukavasti ja varsinkin paikkamakuusta ollaan selvitty kunnialla. 


Vaikka välillä tuntuu, että treenit jumittavat paikallaan, niin silti Sonin kanssa treenaaminen on huikean kivaa. Sen kyltymätön halu leikkiä on suuri valttikortti sen kanssa treenaamisessa. Pikkuhiljaa siitä tulee hyvä, enkä malta odottaa, että päästään kisaamaan asti :)

-Sara ja Hurjapäät

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä treenaamiseen!

    mitteliriia.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Mä en oikein edes pidä belgeistä, etenkään näytervuista, mutta Sonia oon ihastellut tosi usein. :) Superhyvän näkönen, sääli, kun niin monet näyttöbleggarit on aika hiton kaukana tosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soni on saanut monelta kehuja, eihän se ihan perus karvapuuhka näytervu ole.. :> Sonppa kiittää kehuista! <3

      Poista

kommentoi..