maanantai 30. toukokuuta 2016

Tää viikko ollaan vaan ja hengaillaan

Kulunut viikko ei mennyt ihan niinkuin mä suunnittelin. Alkuviikosta oltiin levossa sen takia, että mulla oli yövuorot. Keskiviikkona alkoi vapaat, mutta mitä tapahtuikaan, kun keskiviikkona päätin lähteä metsään lenkille? 
Oltiin päästy kotoonta ehkä joku kilometri liikkumaan ja niinhän siinä kävi, että lenkki jäi siihen. Astuin itse nilkkani nurin ja siihen jäätiin. Normisti oon pystynyt kävelemään lenkit loppuun, ei nimittäin ole eka kerta, kun meikäläisen nilkat nyrjähtää, mutta nyt kävi pahemmin pitkästä aikaa. Antti tuli hakemaan minut ja koirat kotiin sitten sieltä metsästä. Ajattelin vielä, että onneksi on torstai ja perjantai vapaata, mutta sairaslomaksi muuttui loppuviikko, joten melkosen levossa on koiratkin olleet.


Kuluneen viikon teema...




Ottaa päähän senkin puolesta tämä tekemättömyys, etten oikein osaa sanoa, onko Vascolle aloitettu epilepsialääkitys saanut koirassa muutoksia aikaan. Eläinlääkäri käski seurata, että onko koira tavallista väsyneempi, vaikea sanoa, kun ollaan oltu kotona levossa koko sakki. Ainakin näin kotioloissa Vasco on vaikuttanut normaalilta. Ehkä välillä on kuin olisi pienessä hiprakassa ja onnellinen virne naamallaan se menee eteenpäin.. Sonille kyräily on ehkä pikkusen vähentynyt. Tosissaan huhtikuisten kohtausten jälkeen Vasco on alkanut olemaan vähän kovempiotteinen Sonin ja vieraiden koirien kanssa. Ainut pelko ei siis ole uusiutuvat kohtaukset, vaan Vascon muuttunut käytös. Ihmisille edelleen oikein lempeä ja ihana, mutta rehellisesti sanottuna pelkään, että Vasco voisi käydä Soniin kiinni :/ ikäviä juttuja, mutta lääkityskään tuskin on vielä pelittänyt täydellä teholla, että voihan asiat muuttua. 

Furia tämä tekemättömyys ei ole ainakaan haitannut pätkääkään. Neiti-epä-belgialainen on nauttinut vaan joutenolosta ja jahtailee perhosia pihalla. 

Yritin kattoa telkkaria, mutta....


Soni puolestaan tuijottelee mua välillä lelu suussaan tai sitten äijä käy varastamassa patukan jostain repusta ja vihjailee, että treenit voisivat olla paikallaan. Onneksi Sonikin tyytyy kohtaloonsa aina hetken päästä ja viihdyttää itseään leikkimällä leluillaan. 

Uudesta viikosta toivomme parempaa viikkoa. Pidetään sormet ja varpaat pystyssä jalkani puolesta ja toivotaan, että me päästään metsään ja treenaamaan! 

1 kommentti:

  1. Eikä! Miten huono tuuri :( tsempit täältä! Itsekkin oon onnistunut telomaan oman polveni (joskus joulu-tammikuussa jo tosin) ja tällä viikolla ollut niin pahasti kipeä, ettei tahdo edes lyhyttä lenkkiä selvitä ilman itkua :( toisaalta mielummin oma jalka paskana kuin koiran jalka :D

    VastaaPoista

kommentoi..