maanantai 23. lokakuuta 2017

Treenien videoiminen

Mitä ihmiset ovatkaan tehneet ennen treeniensä videoimista? Ja miksi itse en ihan oikeesti ole kuvannut enemmän? 
Mä oon aina menossa treenaamaan silleen "tänään mä kuvaan" tai "seuraavat otan sitte videolle", mutta miksi se aina "unohtuu" tai on niin hemmetin vaikeeta kaivaa oikeesti se puhelin sieltä taskusta? 
Ideahan ei ole katsoa sitä onnistunutta treeniä jälkeenpäin, vaan nimenomaan itselle oppimismateriaaliksi ne videot tulee!! 

Eihän kenenkään tarvi tietää, että olen kuvannut tai ei niitä ole pakko kenellekään lähettää. Tokihan siinä saat näytettyä treenisi kavereillesi ja sieltä tulee rakentavaa kritiikkiä ja palautetta ja yleensäkin useampi silmäpari näkee paremmin, kuin yksi. 

Muistakaamme tämä päivänä, kun latasin ensimmäisen treenivideon youtubeen ja jaan sen tänne teille :D
(Koska pystyin lähettämään tämän kavereilleni, niin pystyn lisäämään sen blogiinkin, koska tosiaan, kaverini ovat tämän jo katsoneet :D pahin on siis takana!)
Eli Pelen perusasentoa ja pientä seuruuta imuttamalla. 
Video on täysin käsittelemätön raakile, joten en voi sanoa, että nauttikaa. 


Perusasentoa Pele on tehnyt pienestä asti ja imutusta tää taisi nyt olla toinen kerta. Tosi lyhyitä pätkiä tehdään vielä. 
Meillä oli jonkun aikaa ongelma imutuksen kanssa tai seuraamisen kanssa ylipäätään, koska olen onnistunut astumaan Pelen tassulle treeneissä. Pele oli pitkän aikaa sitä mieltä, että hän ei puoltametriä lähempänä kulje.. muuten into säilynyt tekemiseen ennallaan!

Heti videon nähtyäni tajusin, että miten epätoivoiselta räpeltämiseltä tuo näyttää. Että kiitos vain, sen tiedostan itsekin :D Aluksi olin vielä kuin tikku p*skassa ja jostain syystä jännitin paljonkin. 
Mun täytyy myös opetella pitämään imutuskäsi yhdessä paikassa, käsi elää vielä aikalailla... Myöskin koiran asentoa korjatessa, teen itse ihan hölmöjä korjauksia ja siirtymisiä. 
Toisaalta videon nähtyäni toivoin, että voi kun olisin jättänyt kuvaamatta, mutta toisaalta olen tavattoman onnellinen, että kuvasin :D minkälaisia ahaa-elämyksiä tuli, kun näin konkreettisesti itse mitä teen. Niin kovin, kun inhoan itseäni kuvissa, liikkuvista kuvista puhumattakaan, niin hyvä, että kuvasin! 
Tämä on nyt oppimisen paikka itselleni. 

Todennäköisesti videoita tulee olemaan jatkossakin, koska nyt tämän jaettuani ei mikään voi olla enää kovin paha :D mä ihan oikeesti jännitin AIVAN SUUNNATTOMASTI tämän lähettämistä kavereilleni, olin ihan valmis kuolemaan itsesääliini tässä illan aikana, mutta toistaiseksi olen kuitenkin vielä elossa, enkä ole lopettamassa treenaamistakaan tähän päivään :D 

Pelen kanssa treenatessa olen aina pitänyt sen innosta ja nimenomaan olen toivonut, etten pilaisi sitä millään konstilla, mutta sitä varmaankin jokainen koiransa ohjaaja toivoo oman projektinsa kohdalla?
Pele on taas ihan erilainen treenattava kuin aiemmat koirat, joten.. jännä nähdä mitä meistä tulee ja mihin me päästään. 

-Sara

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Ei mennyt niinku Strömsössä

Tänään oli aivan ihana sää! Aurinko paistoi ja siitäkös tuli idea lähteä kuvailemaan kaupunkiin. 
Sain eilen illalla loistavan idean lähteä ihan Kotkaan asti koirien ja kameran kanssa. Varsinainen määränpää oli merimuseo Vellamon katto. Siitä ois voinut jatkaa vielä Katariinanpuistoon tai minne nyt tahansa. 

Kahden aikaan päästiin tosiaan Vellamolle ja kaikki oli vielä osimoilleen niinkuin pitikin. Koirat innoissaan, itse asiallisen näköisenä ja kuvaajakin oli paikalla. Meillä on nyt Jennin kanssa missio saada Jennistä meille kuvaaja, kuvaaminen ei ole ongelma, mutta kameran säädöt on mun vastuulla :D siinä tulikin jo sitten päivän ensimmäinen virhe. Nimittäin kova valo auringosta, vaaleaa taustaa vasten OIS vaatinut vielä enemmän säätöä, mutta eihän luonnonvalossa kameran ruudulta saa mitään selvää. Koira siellä ruudussa oli ja ihan asiallisessa asennossa, mutta mites, kun tausta palaa puhki? Yli 200 kuvaa otettiin ja suurin osa valitettavasti ylivalottuneita :D 

Saatiin me kuitenkin Pelestä 8kk rakennekuva ja se oli yksi tavoitteista... 

Kyllä siitä koira sentään erottuu :D


Tää kuva on omalla tavallaan hauska, vaikkakin valottunut! Pele ei vielä tänäpäivänäkään arvosta julkista rakkautta...


Sitten varmaankin reissun onnistunein kuva ja kaljuin koira :D 


Vielä pari kuvaa laumasta. Pele näyttää jättiläiseltä!!



Omalla tavallaan tykkään näistä muutamasta kuvasta, mutta niin, olishan ne säädöt voinut kohilleen laittaa :D 

Ja just, kun oli hauskaa ja kuvat saatu otettua... oltiin alkamassa siirtymään seuraavaan paikkaan niin... 


Kuvassa tilanne ei näytä niin kaoottiselta, kuin paikanpäällä. Koirat laittoivat vähän leikkien porukalla ja jossain vaiheessa huomasin punaisia läiskiä maassa... jotkus tummempia ja suurempia, toiset taas pienempiä ja haaleampia. Sitten tajusin, että jokuhan koirista vuotaa. 
Vuoto löytyi Pelen vasemmasta takatassusta ja tarkemmin kynnestä. Johonkin se oli kyntensä onnistunut raapaisemaan ja ydin oli alkanut vuotamaan... :( 
Pele ei itse näyttänyt kipua tms. vaan se kohelsi edelleen pää viidentenä jalkana menemään muiden perässä. 

No siihen loppui ne kuvailut sitten tältä päivältä. Koirat autoon ja äkkiä kotiin "paikkailemaan" tassua. 

Miten muiden keskiviikko on sujunut?

-Sara

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Olen "paimenkoira ihminen"

Kuluneella viikolla, olen todennut olevani paimenkoira ihminen. 
Kuten edellisessä tekstissä kävi ilmi, niin meillä on ollut hoidossa kaverini amerikanbulldoggimix Ruska. Tänään tuli täyteen 2 viikkoa eloa Ruskan kanssa (tänään Ruska pääsi takaisin omaan kotiin). 



Pidän kyseisestä koirasta sinänsä ja mun ei tarvinnut miettiä, että auttaisinko kaveriani hädän hetkellä, mutta kyllä mä voin nyt huokaista, kun ollaan ihan omalla porukalla :D 

Ruskan tilanteessa voi myös vaikuttaa sen värikäs tausta. Ennen Ruskan muuttoa kaverilleni, se on ollut 3 eri kodissa ja vaihtelevissa olosuhteissa. Ruska pääsi yhdessä kodissa olemaan ihmisiä ylempänä arvojärjestyksessä ja seuraavassa paikassa se oli teljetty häkkiin ja ilmeisesti Ruskaa on myös hakattu. 
Sillä ei ole ilmeisestikkään ollut koirakontakteja ennen nykyistä kotiaan ja lenkitkin olivat kai olleet jotain pissatuksia, koska Ruskan kunto oli aluksi todella heikko ja koko koira oli täysin lihakseton. 

Nykyään on kuitenkin toisin. Ruska on nyt 3kk ollut nykyisessä kodissaan, Jennillä. Juuri ennen parin viikon takaista kolaria, Jenni oli saanut jo jonkulaisen tatsin Ruskaan ja elämä jokseenkin jo sujui. Ensimmäisen viikon Ruska oli täällä täysin levossa ja kipulääkekuurilla, eikä sitä laskettu samaan tilaan paimenien kanssa. 
Pikkuhiljaa alkoi sitten paluu liikunnallisempaan elämään. Se oli suhteellisen helppoa, kun Ruskaa pystyi pitämään pihalla vapaana ja pallon perässä se juoksi innoissaan. Siinä tulikin jo ensimmäinen "hermojen menetys". Ruska tosiaan lähti pallon perään, mutta ei todellakaan palauttanut sitä ja kun se palautti, niin ei puhettakaan, että se olisi laskenut pallosta irti :D tai ainakaan helpolla. 
Kun pallo oli mun hallussa, niin kyllä Ruskalla silloin korvat oli olemassa, hetken. 



Hihnakäytös on Ruskalla myös hieman hakusessa. 31,5kg kun haluaa mennä, niin sehän sitten menee. Ruskan ei edes varsinaisesti tarvitse vetää, kun tuntuu jo, että perässä mennään ja kovaa. Kovapäinen bullimix ei myöskään aina ota palautetta ja käskyjä tosissaan, joskus tuntui, että se pysähtyi kuuntelemaan vain muodonvuoksi. 

Sisällä oli se ongelma, että kielto sohvalle menemisestä ei tahtonut oikein mennä ymmärrykseen ja sohvalle ängettiin muksujenkin yli lähes väkisin. Välillä ei nukkumisestakaan meinannut tulla mitään, kun en voi sietää edes kuorsaava kihlattuani, saati sitten kuorsaavaa koiraa :D 



No, ettei tämä nyt menisi huonojen puolien etsimiseksi pelkästään, niin onhan bullissa oma viehätyksensä. Ymmärsin sen, kun kävin tekemässä Ruskan kanssa vähän "bullijuttuja". Vein Ruskan hiekkamontulle juoksemaan geelipallon kanssa ja siitähän sen riemu vasta repesi! Pallon heittely ja repiminen mun kanssa auttoi jo palautuksiinkin. Ruska oli selvästi elementissään ainoana koirana, vapaana, pallon kanssa remuamassa. Hetken jopa tuntui, että olin sen kanssa samalla aaltopituudella. 
Tämän montulla remuamisen jälkeen otin Ruskan vielä mukaan metsälenkille omien koirien kanssa. Ihme kyllä, Ruska ei koko 5km lenkin aikana vetänyt, eikä remponut ollenkaan! Energian purku montulla oli siis tehnyt tehtävänsä. 

Tulin myös siihen tulokseen, että bullia ei tosiaan ole luotu purkamaan itseään älyllisiä toimia apuna käyttäen, vaan sen täytyy nimenomaan purata itseään käyttämällä kaikkia suuria lihaksiaan! 
Mähän en staffia lukuunottamatta ole minkäänlaisista bulleista ikinä pitänyt tai niihin sen kummemmin perehtynyt, mutta nyt tein tämmöisen oivalluksen :D staffissakin on se ero, että sekin on enemmin terrieri, kuin bulldoggi. 
Se hyvä puoli Ruskassa sentään oli, että sen sai pyyhkeellä helposti puhtaaksi :D mutta siihen loppui mun arvostus lyhyttä karvaa kohtaan, koska sohvia imuroin tovin :D 



Joo, tän tekstin aihe ei ollut etsiä virheitä karvaisesta hoitolapsestamme, vaan avata mun ajatuksia kahden viikon ajalta. Olen tehnyt tämmöistä podiskelua ja vertaillut juttuja mielessäni ja nyt ne piti "sylkäistä" ulos! Että, jos joskus harkitsen bullityyppisen koiran ottamista, herättäkää mut!
En voi sanoa inhoavani Ruskaa, mutta kieltämättä olin sen kanssa hieman oman mukavuusalueeni ulkopuolella. 
Asiaan vaikuttaa ehdottomasti jo oma tottumukseni paimeniin ja miellyttämisenhaluisiin koiriin, koska niitä mulla on ja myös mun lähipiirissä on. 
Pidän Ruskasta koirana kyllä ja tulee se meidän kanssa jatkossakin pyörimään, mutta omakseni en voisi sitä edes harkita. Onneksi noita, koiria on niin paljon, että jokaiselle löytynee se omansa, jopa mulle.. 
Ehdottomasti toivon, että tuo parivaljakko saa elämänsä raiteilleen yhdessä ja että ne pelissäännöt löytyy. Jenni ja Ruska sopivat hyvin yhteen!  


tiistai 3. lokakuuta 2017

Sattuu ja tapahtuu!

Monesti piti viime viikolla jo kirjoitella, mutta viime viikko oli meillä varsin hektinen ja kaikkihan alkoi jo maanantaista... 
Meillä oli ihan normaali maanantai, lukuunottamatta iltaa, kun kaverini soitti minulle ns. vähemmän mukavan puhelun. Hän oli koiransa kanssa menossa mökille ja matka sai ikävän käänteen, kun rekka ajoi hänen autonsa perään. Hän oli itse lähdössä ambulanssilla sairaalaan ja huoli koirasta oli kova. Koira pitäisi saada kolaripaikalta johonkin tuttuun paikkaan. 
Mietittiin Antin kanssa hetki, että minkä kuntoinen koira me kolaripaikalta saataisiin matkaan (mutta ei todellakaan tarvinut miettiä, että autetaanko me vai ei). Ihme ja kumma kuitenkin Ruska oli täysin kunnossa!! Toki se oli tapahtuneesta shokissa ja peloissaan, mutta kun pääsimme meille, niin johan häntä heilui ja pylly vatkasi. 
Myöhemmin viikolla Ruska vietiin Kouvolan Evidensiaan CT-kuvauksiin ja koira oli täysin kunnossa, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kipulääkekuurin se sai pahimpiin jumeihinsa. Meillä on siis nyt viikon verran asunut alta 2-vuotias amerikanbulldoggi ja pitbull-mix, Ruska.
Mainittakoon vielä, että molemmat sekä Ruska, että kaverini Jenni ovat molemmat täysin kunnossa ja selvisivät tapahtuneesta säikähdyksellä!


Ruska onkin tuttu jo meidän instagramin kautta. Onneksi tuo ig on kuitenkin taas päivittynyt, vaikka blogiin asti emme ole ehtineet päivittelemään. 



Treenattukin ollaan. Viime keskiviikkona treenit menivät täysin perseelleen, juuri kun jonkun hetken kaikki tuntui sujuvan. Perjantaina asia onneksi korjaantui, kun kävin Siljan kanssa ihan kentällä asti treenimässä. 
Soni sai kotiläksyksi opetella haukkumaan. Silja oli sitä mieltä, että Sonista pitäisi kaivaa esiin asenne. Teknisesti Soni on pätevä, mutta asenne siitä on puuttunut. Haukuttamalla siis tarkoitus saada siihen lisää potkua ja pienen asenteen korjauksen jälkeen, se ei ehtinyt tehdä mitään muuta (lue härvätä tai häiriintyä mistään). Treenistä tuli heti korrekti ja keskittyneempi, kun vähän hetsasi. Jossain vaiheessa siis mulle sanottiin, etten saa sitä nostaa liikaa, mutta ainakin nyt tuo tuntui ottavan tuulta alleen. 
Pele sai kotiläksyksi myös korjata asennetta ja alamme opettelemaan imutusta alusta. Muuta vikaa emme Pelestä siltä istumalta löytäneet.
Mutta kyllä tuli taas motivaatiota enemmin, kun sai vähän vinkkejä. Miten sitä ihminen tulee niin tyhmäksi ja avuttomaksi yksin? En niinkun tajunnut näitäkään pieniä asioita itse, vaan siihen tarvittiin se joku, joka sen mulle kertoo. Mullahan on äärihuono tapa vetäytyä yksin treenaamaan ja sitten uskotella itselleni, että kaikki on hyvin :D on jotenkin suuri kynnys mennä muiden kanssa treenaamaan, koska arvostelulaji. Ovathan karvapyllyni parhaita mulle juuri sellaisinaan ja kamalaa, jos joku löytää niistä jotain arvosteltavaa :D



Furikin on käynyt treenaamassa ja sehän suoriutui ihan hyvin! 


Peggy on myös ollut menossa mukana. Peggy oli tuolloin viime keskiviikkona treenaamassa ja perjantaina se sitten tuli meille viikonlopun yli. Lissu lähti Latviaan näyttelyreissulle, niin me saatiin ärrieri meidän seuraksi. 
Meillä on siis ollut täällä 5 koiraa, joten mielenkiintoista on ollut välillä pyörittää tätä palettia :D 




Viime viikon lauantaina käytiin Pelen ja Furin kanssa Pyhtään Tassuttelijoiden järjestämässä mätsärissä. Sää ei todellakaan suosinut, mutta kivaa oli kavereiden ja tuttujen kanssa olla. Tapahtumassa oli esillä myös pelastukoiratoiminta ja Viipurin-rescuekoirien yhdistys. Pelastus- ja rescuekoiria oli rapsuteltavana myös :) 
Pelelle tuolta reissulta kokemusta ja Furi oli PUN3 <3


Tähän hiljaiselon aikaan on mahtunut myös kaksi pentunäyttelyä! Ensin käytiin Savitaipaleella 24.9. ja siellä meitä tuomaroi Jetta Tschokkinen, joka ei ollut mulle ennestään tuttu. En ollut kuullutkaan kyseisestä tuomarista. Pele oli ainut tervu kehässä, mutta kyllä jännitti! Tuomari ei todellakaan kaikille KP:tä jakanut, mutta Pele läpäisi tuon tiukan seulan ja sai KP:n ja oli siis ROP-pentu!! 
Ryhmäkehään oli tiensä selvittänyt 4 ykkösryhmän edustajaa. Pelen kanssa ryhmän parhaan koiran tittelistä kisasi belgianpaimenkoira groenendael, australiankarjakoira ja shetlanninlammaskoira. Meinasin pudota suorilta jaloilta, kun tuomari ojensi minulle punaisen ruusukkeen ja sehän tarkoitti sitä, että Pele voitti ryhmän! Menolippu siis BIS-kehään, mistä meille kokemusta, mutta olihan huikea päivä ja olin kyllä yhtä hymyä :) 


Viime sunnuntaina 1.10. käytiin sitten pyörähtämässä Loviisan pentunäyttelyssä, Maija Lehtosen silmien alla. Kehässä oli Pelen lisäksi toinenkin uros, joka sitten vei ROP-tittelin ja Pele oli siis kakkonen ilman KP:tä. Pele oli tuomarin makuun ilmeisesti liian raskas :D 
Siinä taisikin olla jätkän pentunäyttelyt ja seuraavaksi taidamme juosta JUNNUKEHISSÄ!! Mihin tää aika menee!? 


Siinäpä meidän viimeisin viikko tiivistettynä. Toivomme tästä viikosta rauhallisempaa ja ehdottomasti kaikille turvallisempaa viikkoa! <3 

-Sara

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Hurjapäät back in business

On taas tullut aika palata kirjoittelemaan! Taisin jo aiemmin mainita, kirjoitusmotivaation olevan hukassa ja edelleen se on hieman niin... onneksi instagram ei ole hiljentynyt. 
Blogin pariin osasin nyt palata erään kommentin myötä. Blogiin tuli toissapäivänä kommentti, jossa vinkattiin siihen suuntaan, että oli syytä pitää tää ajantasalla, no ei vaan. Olin iloinen siitä, että meitä ei tyysti ole unohdettu ja uusia lukijoita tulee mukaan <3 
(Eilen tätä kirjoittaessani netti lakkasi toimimasta ja nyt kun painoin julkaisua, niin tekstistä hävisi puolet... KOLMAS KERTA TODENSANOO...)

Mitään järisyttävää ei tähänkään puolen kuukauden taukoon ole mahtunut. Ei mitään kokeita, kisoja tai näyttelyitä. Olemme nauttineet treenailusta ja lenkkeilystä. Kuvia on kertynyt jonkun verran (KERRANKIN), joten eiköhän niiden parissa käydä taas purkamaan, aloitetaan meidän kuulumisista. 

Furille tosiaan ei mitään ihmeitä. Agilitytreeneissä se on käynyt enemmin ja vähemmin. Yhdessä mätsärissä se on ollut mukana, mutta siitä lisää alempana. Furi on Lissun kanssa treenannut mm. tokoa ja saatoin heittää ehdotuksen kokeista, niin hienosti Lissu saa likan toimimaan! 





Sonin kanssa onkin sitten hakattu päätä seinään koko kesä tai lähinnä sen tottiksen suhteen, mutta nyt on alkanut näkymään valoa tunnelinpäässä! Sonihan on treeneissä pätevä, niin pätevä, että olen sen mm. tokokokeisiin ilmoittanut keväällä. Koetilanteissa pakka kuitenkin auttamatta leviää. Oli todella hienoa olla mm. seuramme BH-kokeessa nolla koirakkona, kun Soni näytti aivan siltä kuin se ei olisi koskaan tehnyt tottista.. Kyllä hävetti ja itketti ja kiukutti sen jälkeen. Ollaan alettu treenaamaan erilaisissa häiriöissä ja palkka on ollut piilossa. Tulosta on tuottanut, sillä Soni ei tässä taannoin välittänyt eden juoksuisen Peggyn hajuista vaan treenasi ihan 101%! Sain jonkunlaista uskoa itseeni ja taottua päähäni sen, että työllä tuostakin koirasta saa hyvän. 
Maastotreenit ovat sitten oma lukunsa. Jälki toimii. Jäljestää edelleen tarkasti ja ihan ok vauhdilla. Kepitkin se ilmaisee! 
Esineruutu on myös yksi mysteeri. Välillä esinepistoissa ei ole mitään epäselvää ja esine on mulla hyvinki nopeasti. Toisinaan taas heti seuraava esine on ylitsepääsemätön. Soni haahuilee, eikä edes yritä hakea. Noh, treeniä treeniä! 
Siinäpä se lyhykäisyydessään. Onneksi kisakuumetta ei tällä hetkellä ole, vaikka tutut kisaavat ahkerasti. Mulla on paha tapa nostaa oma kisakuume muiden menemisistä. Kuviot kuntoon ensin, ennen kuin alan edes miettimään tokokokeita, jälkikokeista puhumattakaan ;) 




Pele-pikkuinen, ei oikeastaan enää ole niin pikkuinen. Tällä viikolla Pele nimittäin saavuttaa jo 7kk iän! Mihin tämä aika katoaa? 
Pele on kovasti opetellut tottiksen saloja. Perusjuttuja ollaan tehty. Perusasentoa, istumista ja maahanmenoa ja aiiiiivan aivan alkeellisesti niitä jääviä. Pele on osoittautunut oikein päteväksi, mutta jatkuva töhöily ja onnesta pyöreenä hilluminen haittaa joskus työntekoa. Pääasia kai, että lapsella on hauskaa... 
Esineruudun alkeita se on myös tehnyt. Hienosti lähtee esinettä hakemaan ja toisin kuin Soni tuon ikäisenä, niin Pele tuo esineen metsästä pois. 
Jälkeä Pele on tehnyt tasan kaksi kertaa. Ensimmäisen keväällä. Pele ei ollut kovin maavainuinen alunperin, joten se sai opetella ihan itsekseen nenänkäytön jujun. Pihalla se on alkanut jo kivasti nuuskuttelemaan kesän aikana ja talloin sille sitten jäljen edellisellä viikolla. Kylläpä lähti jäljestämään! Ahne kaikkiainen teki ihan loistavan jäljen, lyhyen toki, mutta kuitenkin. 
Näyttelyjuttuja ollaan treenattu myös ja Pelellä olisi edessään vielä Savitaipale EPN ja Loviisa EPN! 





Peggy on myös ollut meillä pikkuisen enemmin! Ärrieri on päässyt poikien mukana treenihömpöttämään ja se on saanut nauttia metsälenkeistä vapaana. 





19.8. kävin pyörähtämässä Kouvola KR:ssä Furin siskon kanssa. Oprin kanssa metsästimme sitä viimeistä sertiä. Tuomarina Kouvolassa oli Tuula Savolainen. Olin todella otettu saamastani luottamuksesta, eikä reissu ihan turha ollut. Neljä narttua oli Kouvolaan ilmoitettu ja Opri oli näistä paras narttu, kera sertin ja oli myös VSP <3

19.8. Kouvola KR - Mustantuiskun Windfall AVO ERI1 SA PN1 SERT VSP!!

Show-meiningillä jatkoimme itsekin seuraavalla viikolla. 23.8. oli kalenteriin merkitty Korian match-show ja siellä mulla oli mukana kehäketut Furi ja Pele. Kerrankin mätsäri, jossa kehät ei menneet päällekkäin. Vastustajiamme en enää todellakaan muista, mutta tulokset muistan! Pele teki hattutempun ja oli pentujen PUN1 ja BEST IN SHOW!! Furi teki myös parhaansa jälleen ja oli isoissa PUN4! On nuo punaiset aikamoisia :) 


Ystäviä ollaan myös treffailtu ja mm. Anitan lauma on käynyt meillä pari kertaa. Parhaillaan meidän pihalla on ollut hillumassa 8 koiraa... HUHHUH! Uusia tuttavuuksia ovat cavalier kingcharlsesinspanieli Hero ja belgianpaimenkoira groenendael Messi. 

Pele ja Messi



Tässä porukasta vain 7...


On meillä vielä kolmaskin uusi ystävä. Kaverilleni kotiutunut (kodinvaihtaja) amerikanbulldoggi-pitbullmix Ruska. Ruska on vasta alle 2-vuotias ja Sonin uusi, suuri rakkaus! 



Onhan tässä sittenkin jotain tapahtunut, blogihiljaisuuden aikana. Nyt, kun treenitkin ovat alkaneet tuottaa tulosta ja koiraisia juttuja olis syksylle ja loppuvuodelle luvassa, niin eiköhän postauksiakin ala tulla! 

Liivijengi muisuttelee teitä siellä ruudun toisella puolella, että illat pimenevät taas, puetaanhan heijastinliivit päälle, niin koirille kuin siellä hihnan toisessakin päässä!! 



-Sara



torstai 17. elokuuta 2017

Sehän meni ihan putkeen

Meidän laumassa korkattiin edellisenä viikonloppun uusi kisakirja! Ei tosin omasta toimestani. 
Lissu ja Furi ovat kehittyneet kevään ja kesän aikana agiityssä niin upeasti, että oli aika mennä ensimmäisiin virallisiin kisoihin!
Itsehän olin siis poikien kanssa reissussa, enkä valitettavasti päässyt katsomaan likkojen ekoja kisoja. Jännitin kyllä sen edestä!

13.8. oli siis Heinlahdessa Agi-Kotkien järjestämät viralliset kisat, eli Furi korkkasi kisauransa "kotikisoissa". 
Furille oli kaikkiaan kolme starttia. Hyppyrata ja kaksi agilityrataa. Olin haljeta ylpeydestä saadessani Lissulta tulokset.. 

Ensimmäiseltä radalta 15vp ja sillä 3 sija! Tokalta radalta tuli hylky. Viimeiseltä radalta vain 5vp ja voitto! Nollarata oli ollut todella lähellä! Furi oli vielä viimeiseltä radalta ainut tuloksen saanut koira, voi että <3 

Ei kyllä huonosti alkanut kisaura, kun kahdesti pääsi jo palkinnoille. Mun mielestä se kertoo tuosta parista aika paljon. 
Olen ihan mahdottoman ylpeä tuosta tiimistä ja Lissulle olen kiitollinen Furin kanssa harrastamisesta. On huikeaa, että neiti-eläin pääsee toteuttamaan itseään lajissa, josta se nauttii. Agilityn lisäksi Furi nauttii elämässään lähinnä nukkumisesta, joten tämä agilityssä kisaaminen tuntuu mun mielestä ihan uskomattomalta ja niin pienessä ajassa kehitystäkin tapahtui. 
Jos ihan rehellisiä ollaan niin en uskonut Lissun onnistuvan, mutta nyt voisin syödä hattuni :D 
Seuraavia kisoja jo mielenkiinnolla odottaen ;) 

Kolmannen radan palkintojen jako
Lissu ja Furi tosiaan ainut tuloksen tehnyt koirakko <3

Kuva: Tarja Piispa

Ensimmäisen radan palkintojen jako
Lissu ja Furi kolmannella sijalla <3

Kuva: Tarja Piispa

-Sara

Kesäreissu Saloon

11.8. lähdettiin poikien kanssa kohti Saloa!
Saloon tapaamaan poikien sukulaisia ja Pelen kasvattajia. Matka onneksi sujui mutkitta, vaikka navigaattori ei halunnutkaan tehdä mun kanssa yhteistyötä :D mä olen oikeasti kamalan arka ajamaan autoa pääkaupunkiseudulla ja kehillä sompailut ilman navigaattoria tuntui turvattomalta, onneksi matkaamme ei montaa käännöstä mahtunut. 

Perillä tervuset oli oikein virittytyneitä tunnelmaan. Aamupäivän makoilujen ja 2,5h automatkan jälkeen, bileet oli valmiit alkaamaan! 
Paikanpäällä oli siis kasvattajien lisäksi Sonin isä Uno, sisarpuolet Kaaos ja Santtu. Pelen sukulaissielu Hopi ja yksi gronttu uros Kimi.
Belgienergiaa siis oli aivan kylliksi :D
Pojat reikkui ensimmäisen illan elämänsä kyllyydestä. Onneksi ne yön hämärissä myös malttoivat nukahtaa..

Pojat kohteessa ensimmäisen puolentunnin jälkeen, päät märkinä, kielet poskella :D



Lauantaina heräsimme suhteellisen aikaisin, nimittäin isäntäväki oli ilmoittanut laumastaan 3 tervua Turun näyttelyyn. Soni ja Pele olivat turisteina mukana. Itse sain kunnian viedä kehään iki-ihanan Unon <3
Pitemmittä puheitta seurueemme tuloksiin:
Kiosan's Qeysir "Uno" VAL ERI2 SA PU4
Duvel Chaos "Kaaos" AVO ERI3
Brukbaren's Dancing In The Dark "Hopi" NUO ERI1 SA PN1 SERT VSP!!
Edellä mainittu kolmikko oli kukin enemmin ja vähemmin karvassaan ja tuo Hopin tulos yllätti kaikki positiivisesti :D 
Näyttelyn jälkeen otettiin kaikki pienet päivätorkut lyhyiksi jääneiden yöunien paikkaamiseksi, ilta venyikin sitten taas yön puolelle ja hieman Hopin tulosta juhlistaen!

Isoimmassa kuvassa ihana Uno <3



Sunnuntaina ennen kotiinlähtöä yritettiin ottaa Pelestä asiallisia kuvia ja käytiin osan lauman kanssa lenkillä. Jossain vaiheessa oli tarkoitus jotain pientä treenin tynkääkin ottaa, mutta todella painostava sää otti veronsa, ainakin musta, joten tyydyttiin vaan olemaan :D Kotimatka alkoi vasta 7 aikaan illalla, joten päivä käytettiin hyödyksi rupatellessa niitä näitä ja syöden hyvin!

Kaikessa yksinkertaisuudessaan tuo viikonloppuretki oli mahtava, tuon tiivistelmään sisään mahtui siis ajanvietto aivan huippujen ihmisten ja koirien parissa! On huikeeta kuunnella koiraisia tarinoita monien vuosikymmenien takaa. Kaikki se tietous koirista, lähinnä tervuista, ja niiden sukutauluista ja kasvatustyöstä sai aivoni nyrjähtämään useampaan otteeseen. Sisäistäisivätpä omatkin aivoni joskus edes puolet siitä kaikesta :D 

Pojat onneksi näyttivät reissussa parhaimmat puolensa! Vieraassa paikassa tulee remuttua vähän eri tavalla, kuin kotona, mutta onneksi ne taisivat enemmin ihastuttaa kuin vihastuttaa ;) 
Raivostuttavuuteen asti molemmat vain rakastivat ja sähelsivät, onneksi lähinnä keskenään. 
Näyttelyssä turisteina molemmat oli oikein mallikaasti ja molemmat otti hyvin vastaan uusia ihmisiä, Soni toki hieman viileämmin.
Kyllä sai olla ylpeä.

Pele keräsi koko viikonlopun kehuja. On mukava kuulla kasvattajien olevan tyytyväisiä tuohon pikku-jätkään. Ulkonäkö ja luonne miellyttivät heitä kovasti. Saimme myös ison kasan vinkkejä mukaamme kaikkea tulevaisuutta ajatellen. On huikeaa millainen tukiverkosto mulla on kaiken harrastamisen suhteen ja jos tulee mieleen mitä tahansa niin kysyä voi!! Me ollaan tosi monessa asiassa hyvinkin samalla aaltopituudella ja sen huomaa. Ei ollut ollenkaan kiusallista viettää heidän luonaan kokonaista viikonloppua :D 
Kotiin oli kuitenkin ihana palata ja kyllä oli pojatkin väsyneitä! 


-Sara