sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Missä taas mennään

Pitkästä aikaa blogin ääressä! On tässä tovi oltu kirjoittamatta, kesäkin on ehtinyt jo reilusti heinäkuun puolelle. Kevät meni hirveetä kyytiä ohi ja paljon on tapahtumista jäänyt kirjoittamatta.. tuskin enää edes muistan kaikkea! On ollut kokeita ja mölliagikisoja ja treenejä ja näyttely ja mätsärikin... 

Pitkä tauko johtuu osin siitä, että kesäkuun puolella olin todella väsynyt töiden takia, odotin vaan kovasti lomaa, joka sitten katkaisi ajatukseni kokonaan. Olimme Antin kanssa Kroatiassa 8 päivää ja koirat olivat hoidossa.

Jos nyt kuitenkin katotaan tiivistetysti mitä kaikkea tämä blogihiljaisuus on pitänyt sisällään...

Furi on ollut kiireinen agilityrintamalla. Onko sillä ollut peräti kolmet möllikisat? No ainakin likka on kehittynyt kovasti ja se on muistini mukaan kirmannut itsensä ykköseksi lähes joka radalla. Kontaktit on alkanut neidille rakentua, eikä kepit tai keinukaan ole enää ongelma. Lissu on tehnyt äärettömän hyvää työtä Furin kanssa ja olen siitä kovasti iloinen! Elokuussa Furin olisi tarkoitus korkata viralliset kisat Agi-Kotkien kisoissa :) 
Kotona Furi on päässyt mun kanssa hoitamaan lampaita. Furi siis tulee mun kanssa aitaukseen ja jää sitten käskystä kiven päälle makailemaan ja katselemaan lampaita. Sitä ei juurikaan lampaat kiinnosta tai ainakaan niin, että se änkisi itsensä niiden lähelle. Tutustuminen on tehty lampaiden ehdoilla ja kun ne tulevat lähelle, niin Furi heiluttaa häntää ja saattaa pusun antaa ;) 
Niin ja juhlittiinhan me ennen lomareissua Furin 4v synttäreitäkin! 


4v poseeraus <3






<3



Sonilla tosiaan oli kiireinen ja kokeiden täyteinen kevät ja alkukesä. Tokot meillä meni suoraan sanottuna aivan reisille. Elimäeltä otettiin tulokseksi ALO3 ja Haminasta ALO2. Koularin metsästys siis jatkuu vielä. 
Viimeisenä kokeena kalenterissa oli BH-koe, joka pidettiin seuramme omalla kentällä Peippolassa. Maailman kaunein suoritus se ei ollut, varmaan isoksi osaksi mun jännityksen takia, mutta kyllä vain läpi meni ja sekös mieltä lämmitti! Onpahan se mörkö nyt sitten taas takana :D 
Jäljestäminenkin on mennyt eteenpäin sen verran, että olemme siirtyneet pellolta metsään ja Soni ilmaisee kepit hienosti! Esineruutuunkin ollaan saatu lisää tempoa ja esineet löytyvät ilman suurempia sähläyksiä, fokus on kivasti työnteossa.
Ehti Soni myös yhdessä näyttelyssä pyörähtämään meidän loman aikana, nimittäin Kotka KV:ssä! Sieltä kaljulle ja tuomarin mieleen liian tummalle kojootille tulokseksi AVO EH4 :) ei siis aivan penkin alle mennyt.



Pele oli loman aikana päättänyt kasvaa isoksi pojaksi. Tyyppi on tällä hetkellä pelkkää jalkaa, häntää ja korvaa. Hampaat vaihtuu kovaa vauhtia. 
Pikku-mies on isojen koirien ohella ollut hyvin kiireinen. Milloin mätsärituristina ja milloin agimöllituristina. Onpa se ollut kaupungissa terassikoirana ja myös pikku-siskoni synttärivieraana. Edelleen se on kovin ihmis- ja koirasosiaalinen. On se pari kertaa päässyt Sonin mukana treenikentällekin tottista tekemään.
Näyttelytreenejä on pienelle pidetty myös ja ensimmäinen koitos onkin sitten Lahdessa 22.7.! Sitä ennen taidetaan ehtiä yksi mätsäri käydä, että ei mentäisi ihan kylmiltään näyttelykehään :) 






Ja kaiken tämän lisäksi, ollaan ehditty treffata myös kavereita! Emmin Sisu oli meillä kahden yön verran hoidossakin :)



-Sara

torstai 8. kesäkuuta 2017

Koirien jalostaminen ja kasvattaminen

Nyt tulee tekstiä semmoisesta aiheesta, mistä mielipiteitä kyllä löytyy, mutta en itse olisi kykenevä moiseen toimintaan. Tässä asiassa mua pelottaisi ihan järjetön vastuu ja se, että pystyisinkö luottamaan niin moneen ihmiseen.. 

Koirien jalostaminen ja kasvattaminen ainakin oman rodun sisällä puhuttaa paljonkin minua ja lähipiiriäni. 
Tässä kohtaa muistutan vielä, että asiat mitä nyt kirjoitan, ovat omia mielipiteitäni ja tiedostan sen, että en olisi itse kykenevä (erinäisistä syistä) ryhtymään kasvattajaksi. Ja nämä näkemykseni ovat kehittyneet ja juontaneet juuriaan lähinnä belggareiden ja nimenomaan tervujen takaa.

Nokiturkin E-pentuja.

Nokiturkin E-pentuja.


Kasvattajaksi ryhtyminen on ihan mielettömän vastuun ottaminen. Pisteet siitä. Kasvattajana oleminen vaatii rohkeutta ja sosiaallisia taitoja, järjettömästä tietokannasta puhumattakaan. Kasvattajana oleminen on jatkuvaa taustatyön tekemistä ja tietojen keräämistä, eri suvuista ja sukutaulujen tutkimista. On terveystuloksia, näyttelytuloksia, kilpailutuloksia, luonnetestejä ym. 

Mikä koira sopii minkäkin kanssa yhteen. Joku kaipaa luonteeseen vastapainoksi tasapainoisen yksilön, toinen vietikkäämmän, joku ihan ulkonäöllisesti kauniimmin rakentuneen yksilön. Niin monia seikkoja on otettava huomioon. Mutta miten saataisiin se luonne ja ulkonäkö samaan pakettiin? Se on kai sula mahdottomuus. 
Tietenkin jokainen pennunostaja toivoisi saavan kaiken samaan pakettiin, mutta valitettavasti näin ei ole. Koira voi olla kaunis, sekä toimiva, mutta sitten jotkus sosiaaliset tilanteet saavat huonot ominaisuudet esiin. Tai sitten terveystuloksissa paljastuu ikäviä juttuja. 

Nokiturkin E-pentuja.


Mun mielestä koko kasvattaminen lähtee siitä, että periaate on "teen sellaisia pentueita, josta pitäisin pennun itsekin". Se olisi ainakin hyvä perusta. Sitten hankitaan koira, harrastetaan ja tuodaan sitä esille. Esim. uroskoira, tuodaan se esille ja ollaan avoimia. Ihmiset kiinnostuvat sun koirastasi ja seuraavat sen edistymistä urallaan, oli se sitten toko, haku, agility, näyttelyt, mitä vain. Täytyy saada ihmiset kiinnostumaan. Kun koiralla on tuloksia ja se on terveeksi todettu, niin aletaan etsimään sitä sopivaa narttua pennuille. Ehkäpä mielellään tällä toisellakin osapuolella voisi olla näyttöä harrastuksista. Itseäni vielä enemmän puhuttelevat harrastuksista (kuten palveluskoiralajit ja toko ym.) saadut koularit ja tittelit, kuin näyttelyistä saadut sertit ja cacibit. Ne kertovat vain koiran rodunomaisen ulkonäön ja senhän nyt näkee muutenkin. Enemmin mua kiinnostaa millainen koira on kotona ja siellä treenikentällä. Toki kaikki eivät samoin periaattein koiraa hae ja etsi. 
Mutta mun mielestä tämä toimintamalli olisi huomattavasti parempi, kuin se, että teetetään semmoisella koiralla pennut, josta kukaan ei mitään tiedä ja koiranetistä on tsekattavissa terveystulokset ja näyttelytulokset. Mitä se kertoo koirasta? Ja kasvattajilta usein saa kaivamalla kaivaa tiedot esiin kysyttäessä. Ollaanko pennunostajille täysin rehellisiä? 
Jokainen kasvattaja voisi asettaa itsensä ajatuksissaan pennunostajan asemaan ja miettiä mitä kukin haluaisi tietää ja mistä saisi tietoja kaivettua helpoimmin. 

Aksu ja Soni.

Aksu ja Soni.

Soni.


Hyvin paljon tapahtuu nykypäivänä facebookissa. Se on ihan ok, tuloksia päivitellään reaaliajassa, mutta sinne kyllä ne asiat sitten unohtuvatkin. Tästä päästään siihen, että kasvattajilla olisi hyvä olla olemassa selkeät ja yksinkertaiset KOTISIVUT. Monellako enää on?
Olisi niin helppo hakea ne tietyt sivut, lukea hieman kennelin ja kasvattajan historiasta ja sitten pääsisi selaamaan tietoja koirista NIIDEN OMILTA SIVUILTA. Ja sitten aiemmat pentueet ja kasvatit voisi tuloksineen olla listattuna omalla sivullaan, näin olisi kiinnostuneiden pennunostajien helppo kartoittaa omaa tietämystään ja näkemystään, millaista jälkeä heidän ihailemansa koirat ovat tähän maailmaan jättäneet. Tämä toki tarkoittaisi sitä, että jokaisen pennunostajan olisi sitouduttava vähintään terveystutkimaan koiransa, eli kuvaamaan luustoa ja peilaamaan silmät. Tämä on hyödyllistä tietoa paitsi tuleville ostajille, myös erittäin tärkeää kasvattajalle. 

Turhan paljon kuitenkin tänä päivänä on niin, että tuntuu, kuin pentueita tulisi kuin sieniä sateella. Parhaimpina vuosina on tullut joiltain kasvattajilta 3 pentuetta ja kaksi vieläpä lähes samaan aikaan.
Kasvattajat teettävät pentueita semmoisilla koirilla, joiden olemassa olosta ei edes moni tiedä, koska ne on myyty semmoisiin koteihin, että ne käy ehkä muutaman kerran vuodessa näyttelykehässä. Eli siis kotikoiriksi. Johtuuko se potentiaalisten ostajien vähyydestä vai siitä, että kuhan vaan saisi pennut myytyä johonkin? 
Tiedän usemmankin oikein potentiaalisen koiran, mitkä on myyty koti- ja harrastuskoiriksi. Mikä on rodun kannalta tosi sääli. 
Voihan olla, että ostajilla tulee elämässä suuria muutoksia (sairastumisia, avioeroja), asioita, jotka laittavat elämänarvot uusiksi ja niin koiraharrastus unohtuu. Mutta tässä mun ajatuksia vain lähtökohtaisesti, kaikki ei ole niin mustavalkoista yksiselitteistä tietenkään. 

Soni ja Peppi.


Jos olisin itse kasvattaja niin kyllä yrittäisin mainostaa ja myydä koiraani etukäteen. Olisi helpompaa pentujen tulon aikaan saada pennut myytyä, kuin sulla on jo olemassa ostajaehdokkaita. Mielummin niin päin, että pennut oikeesti loppuu kesken ja kaikille halukkaille ei riitä, kuin se, että niitä jää kasvattajille käsiin 1-3 per. pentue. Toki en ole varma voisinko itse luottaa keneenkään tuntemattomaan ja antaa pentua heidän mukaansa :D 

Kaiken huiput ovat kyllä ne kasvattajat joiden koirat ovat kyllä multi championeja ja toisella osapuolella on serti tai pari ja pentueilmoituksessa lukee "näistä odotetaan hyvällä työmoottorilla varustettuja harrastuskoiria." MILLÄ PERUSTEELLA!? Jos koirilla ei ole minkäänlaista näyttöä harrastuspuolelta niin miten kasvattajat voi noin kirjoittaa? Miten voi myydä jotakin semmosta, mistä mitään näyttöä ei ole. Ei edes videoita treeneistä? 

Mustantuiskun Cerina

Mustantuiskun C-pentuja.


Ymmärrän, että jalostusmateriaali alkaa käymään vähiin ja on hankalaa etsiä toisilleen mätsääviä koiria, ainakin Suomen rajojen sisäpuolelta. Mutta jos ihmiset hetken miettisivät. Ei ainakaan väkisin tuoteta pentuja maailmaan. Ja mikä tärkeintä ja varmasti kasvattajien mielestä äärettömän surullista ja turhauttavaa, niin karsitaan ne oikeesti jalostukseen kelpaamattomat yksilöt pois pelistä. Ei oteta turhia riskejä sairauksien ja luonteen kannalta. 
Oikeesti on varmaan super-hankalaa viedä rotua haluamaansa suuntaan mutta jos pomittaisi jyvät akanoista? 

Mutta SE mitä halusin tässä sanoa niin, kasvattajat, tehkää semmoisia pentueita joiden takana pystytte 110% seisomaan. Voi toki tulla takaiskuja, mutta lähtökohtaisesti. JA kantakaa vastuu loppuun asti, pentueen syntymästä myyntihetkeen, jos tuntuu vähääkään epäilyttävältä niin ÄLÄ MYY pentua. 
Ja me toinen osapuoli, eli pennun ostajat. Perehdytään siihen mitä ollaan ottamassa, kysellään ja kaivetaan tietoa, käydään tapaamassa koiria ja pyydetään kuvia ja videoita. Ollaan kiinnostuneita, käydään tapahtumissa. Ja pennun tulon myötä sitoudutaan tiettyihin juttuihin, kuten ne paljon puhuttavat terveystutkimukset. Ja ollaan avoimia, annetaan tiedon kulkea, kerrotaan niin hyvät kuin huonotkin uutiset. Aamen.

Älkää pahoittako mieltänne ystävät. Tämä ei ole osoitettu kelleen tietylle, vaan yleisesti ajatuksia toin omasta päästäni esille. :) mutta saa mielellään ottaa kantaa ja tuoda oman näkemyksensä esiin!

-Sara

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Kuulumisia

Nää päivät menee kyllä ihan järjentöntä vauhtia! Välillä tuntuu, että ei ehdi edes ajatella. Viikot vilisee ihan silmissä. 

Tekemistä ja tapahtumaa on ollut viimeisten viikkojen aikana. Ollaan oltu paljon ihan vaan kotona ja treenailtu omalla pihalla. Pari viikonloppua on mennyt pihahommia tehdessä ja koiratkin on olleet aamusta iltaan ulkona, onpahan iltaisin ollut rauhallista väkeä :) 

Viime viikonloppuna oli kyllä huippukelit ja oli ilo olla ulkona! Saatiin nauttia pari päivää kesästä <3
Näissä tunnelmissa oltiin!


Tämä viikonloppu on ollut hyvin samankaltainen, mutta hieman jännittävämpi! Meille nimittäin tuli "kesätöihin" 4 lammasta! 

Uudet asukkimme ovat nimeltään Friida, Rusina, Ellen ja Vanilla! Neidit ovat poikimisen jälkeen ekaa kertaa laitumella ja vaikuttavat tyytyväisiltä. Ollaan tässä oltu jännän äärellä koko porukka. Nyt tää vasta maalaiselämää onkin :D
Lampaat eivät ole mitää paimenlampaita. Ne eivät koirasta ymmärrä juuri mitään, eli en aio alkaa harrastaa mitään kotipaimennusta. Koirat ja lampaat ovat toki moikanneet aidanraosta. Paitsi Pele, joka mun perässä juoksi tänään läpi sähköaidan... pienet sävärit se sai ja kiljuen tuli mun luo, mutta ei sitä enää hetken päästä muistettu :D minuutti tai kaksi tapahtumasta eteenpäin ja tyyppi oli ihan reipas omaitsensä.


Kävin myös kuluneella viikolla moikkaamassa rakasta kummilastani Yosea! Työmatkan varrella poikkesin ja voi sitä riemun määrää. Tuo poika on kyllä niin kultainen! Ja karvainen... :D 



Semmoista meille! Instagram on ollut taas realiaikaisempi päivittymään ja on ihan huippua, miten moni siellä meidän menoa seuraa! Paljon olisi blogiinkin päivitettävää ja asiaa, mutta tosiaan tuntuu, että joskus vuorokaudesta loppuu tunnit kesken ja kaiken ulkoilun jälkeen aivot ovat usein ihan offline-tilassa ja kirjoittaminen takkuaa. 

-Sara



Faktat faktoina

Meiltä toivottiin postausta, missä olisi vähän faktoja jokaisesta koirasta. Aikani mietin tätä ja loppujen lopuksi tää postaus alkoi mun päässä kuulostamaan ihan hauskalle. Eli jokaisesta koirasta tulossa seuraavaksi x-määrä faktoja.. 


Furi


-Furi on mun toinen koira:
Pitkään harkitun pennun ottamisen tulos. Vasi-miäs oli ensimmäinen, mutta ei pentukuumetta poistanut ja Furin myynti-ilmoitus ponnahteli mun eteen tasaisin väliajoin, jostain syystä se oli rakkautta ensisilmäyksellä.

-Furilla on alapurenta:
Joka oli tiedossa jo, kun se ostettiin. Näin ollen Furia ei voi viesä virallisiin näyttelyihin. Tai toki voi, mutta ei se niistä koskaan mitään saisi.

-Furista ei tullut sitä mitä toivottiin:
Furista piti tulla myös tokokoira mulle. Kaiken yrittämisen ja tahkoamisen jälkeen päätin kuitenkin lopettaa. Furi on ääriherkkä ja paineistuu siksi helposti ja paineessa ei luonnollisesti pysty toimimaan.

-Furi on Sonin täti(puoli):
Furilla ja Sonin emällä on sama emä.

-Furia kuvaillaan yleensä Hello-Kitty koiraksi:
Furin päänsisältö koostuu varmasti pelkästä vaaleanpunaisesta hattarasta, sateenkarista, yksisarvisista ja Hello Kitteistä. Furi myös rakastaa haleja.

-Furi on kuin sarjakuvahahmo:
Jos Furin elämästä tehtäisi sarjakuva, niin ei sitä ainakaan nauramatta voisi lukea. Furi on kaikessa ihanuudessaan hyvin koominen eläin ja kaikella rakkaudella siitä usein väännetään jos jonkunlaista tilannehuumoria kavereiden kesken. 

-Furista tuli agilitykoira:
Vaikka Furista ei tullut harrastuskoiraa mulle, niin tuli siitä harrastuskoira Lissulle. Agility on selvästi neidin laji ja ainoa laji, missä se on oikeasti edennyt. Lissulla ja Furilla synkkaa hienosti ja virheistä huolimatta, neiti-koiran toimintakyky säilyy ja se pystyy toimimaan.



Soni


-Soni on hyvin pitkälle kaikkea sitä, mitä sitä ottaessani toivoin:
Sääli vaan, että tumman värin ja harrastuspotentiaalin lisäksi unohdin toivoa, että se olisi myös kaunis. Soni on muuten toiveideni mukainen. "Haluan hyvän harrastuskoiran pk-puolelle. Väriltään se voisi olla kuin Vasi, mutta punaisella pohjalla" no ei se kovin metsään mennyt.

-Soni on Pelen setä(puoli):
Sonin isä, on myös Pelen emän isä.

-Soni ei ole maailman ihanteellisin hihnalenkkikoira:
Varmasti voin katsoa vain peiliin tämän asian kanssa. Pikkuhiljaa käytös paranee koko ajan, mutta parhaimmillaan Soni on vapaana metsässä. Se ei ole missään tapauksessa vihainen ihmisiä, eikä koiria kohtaan, mutta ohituksissa olisi toisinaan parantamisen varaa.

-Soni on mun oikea käteni:
Varsinkin Vasin poismenon jälkeen, Sonista tuli mun tuki ja turva. Luottokoira.

-Soni ei pidä vieraista lapsista:
Vaikka Soni on kasvanut lapsiperheessä ja paljon leikkinyt ja touhunnut lasten kanssa, niin silti se ei pidä kaikista lapsista. Se arvottaa tylysti tutut ja vieraat.

-Soni kärsi pentuna matkapahoinvoinnista:
Siitä pääsimme onneksi eroon. Meni jonkun aikaa ennen kuin Soni tottui autossa matkustamiseen. Pienilläkin matkoilla se oksenteli ja pelkäsin jo tulevia näyttely- ja koereissuja.



Peggy


-Peggy on osaomistuskoira:
Niin munhan ei koskaan pitänyt ottaa, mutta Lissun kanssa tämmöiseen ratkaisuun päädyimme. Peggy asuu varsinaisesti Lissun luona.

-Peggy on mun ensimmäinen terrieri:
Ja todennäköisesti myös viimeinen. En varsinaisesti ole koskaan ollut terrierieihin kallellaan ajatuksineni, mutta tämä pieni otus sulatti sydämmeni.

-Peggystä piti alkujaan tulla metsästyskoira:
Muutaman vuoden yrittämisen jälkeen edelliset omistajat kuitenkin luovuttivat yrittämästä, koska Peggyllä ei riistäviettiä ollut. Nyt se on hömpsötellyt agilityä ja tokoa.

-Peggy ei ole penaalin terävin kynä:
Kukapa näistä muistakaan, mutta onnellisuus korvaa Peggyn mielestä puuttuvan älyn. 

-Peggy on tuontikoira:
Slovakiasta Suomeen tuotu.



-Sara

torstai 18. toukokuuta 2017

Peggyn kuulumisia

Peggy muutti mun ja Lissun tiimiin viime vuoden lokakuussa. Lähinnä vielä Peggy muutti Lissun tiimiin, kahden bortsu nartun kaveriksi. 

Tullessaan se oli hyvin hyvin nöyrä uusissa tilanteissa. Ihmisistä se piti kovasti jo silloin, se rakastaa kaikkia, kuhan saa pussailla ja olla sylissä. 
Koirat se otti vastaan varauksella ja nöyristellen. On oletettavaa, että ennen Suomeen muuttoa, Peggy on ollut poljettuna lauman alimmaiseksi. Se oli siis kasvattajallaan Slovakiassa. Edellisessä kodissaankin se oli paljon tarhakoirana ja koirakontakteja ei ihan kamalasti ole ollut. 
Noin kuukauden päivät meidän kanssa kuluivat ja se olikin ihan eri koira. Se lakkasi nöyristelemästä Lissun nuorempaa koiraa, Pepperiä, ja tytöt ottivat yhteen. Silloin Peggy sai vekin poskeensa. Haava parantui antibiooteilla. 
Laumassa kumpikin narttu (niin Peggy kuin Pepperkin) ovat hieman epävarmoja persoonia. Pepperiä on pentuaikoina kurmotettu syyttä ja siksi joidenkin koirien lähestyminen on sen mielestä hyvin epämiellyttävää. Äkkipikaiselle terrierille ei paljoa tarvi hampaita vilauttaa, kun se kokee jonkun uhkana ja käy kiinni. 
Kerran Peggy kävi kiinni niin, että sen irrottamiseen sai oikeasti tehdä töitä. Vastapuoli selvisi onneksi säikähdyksellä. 
On meilläkin yksi välikohtaus tapahtunut Furin ja Peggyn välillä, mutta se johtui täysin terrierin liiasta kuumumisesta ja Furilla paloi käpy sen härväämiseen. 

Nyt Peggy on ollut meillä pitkästä aikaa. Pelen tulon myötä olen ollut hieman varovainen ja ensikohtaaminen näillä ei mennyt ihan parhaiten. 
Peggyllä meni hetki aikaa tajuta, mikä pentu oikein on. Epävarmuus paistoi heti läpi ja Peggyä selvästi ahisti pennun läheisyys. 
Nyt siis Peggy ollut täällä melkein viikon verran ja homma on alkanut sujua koko ajan paremmin. Aluksi emme pitäneet Peleä ja Peggyä samassa tilassa. Edelleen kuitenkin Furin ja Sonin kanssa se pystyi olemaan. Muutama metsälenkki Peggyn ja poikien kanssa on saanut ihmeitä aikaan. Metsässä ja pihalla Peggyllä on ollut tilaa väistää ja se on saanut tutustua Peleen rauhassa. Tänään ne leikkivät sisällä ensimmäistä kertaa ja Peggystä huokui aivan eri tunnetila.
Asiaan on varmasti auttanut Pelen itsevarmuus ja sen uskomaton koiranlukutaito. Pele on vielä tosi nuori, mutta se lukee vieraita koiria todella hienosti. Nytkään se ei ole härkkinyt Peggyä ollenkaan, vaan on antanut sille tilaa ja edennyt Peggyn ehdoin. Kun Peggy oli valmis, otti Pele sen ystäväkseen. 

Tiedän, että välillä niin äkkipikaiseen eläimeen, kuin Peggy, ei pitäisi luottaa 100%, mutta tänään oli kyllä ilo nähdä noiden leikkivän keskenään.

Miten sitten muuten.
Noh. Agilityharrastus on toistaiseksi kosahtanut keinuun. Peggyn mielestä keinusta lähtevä ääni on kamala ja keinu sen puolesta hyvin epäilyttävä. 
Luolille Peggy olisi tarkoitus viedä käymään ja katsoa mitä se sanoisi supille pitkän tauon jälkeen. Nyt kun siitä on tuota tempperamenttia alkanut löytymään... 
Näyttelyissä Peggy on käynyt vaihtelevalla menestyksellä. Tosiaan H:sta, rotunsa parhaan koiran arvoon asti on tuloksia.
Tokoa ollaan tehty hieman höntsäilemällä, vasemmalla kädellä. 
Kaikenkaikkiaan Peggyn kanssa on ihan hauska puuhastella. Se on niin iloinen ruuasta ja kaikesta saamastaan huomiosta. 

Ylipäänsä sen menoa on hauska katsoa. Se vaan nauttii elämästään ja olemassa olostaan. Se on oikea onnellisuuden ja typeryyden ilmentymä samaan aikaan. Vaikka välillä se on ehdtottomasti maailman raivostuttavin otus, niin on se myös hyvin rakas ja osa tätä hullua perhettä <3













-Sara

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Toukokuun alku

Toukokuun alkupuoli on ollut suhteellisen hektistä aikaa. Tuntuu, että joka päivä ollaan oltu menossa johonkin vaihtelevilla kokoonpanoilla. 
Menoa on hieman haitannut (miten yllättävää) se, että joihinkin päiviin on mahtunut kaikki Suomen vuodenajat. Kun ensin paistaa aurinko ja seuraavalla minuutilla sataa pieniä miehiä taivaalta, niin se vähän laittaa toisinaan suunnitelmia uusiksi. 

Tulossa siis pläjäys kuulumisia, joten aloitetaan järjestyksessä ensimmäisestä. Furi on viettänyt viimisen puolentoista viikon aikana paljon aikaa kotona ja omalla pihalla. Lenkeillä ja kyläpaikoissa se on ollut mukana. Furi ei ole ehkä edes kaivannut muuta, kuin juoksuseuraa itselleen.
Furi on jopa viimenään alkanut lämpenemään Pelelle. Sisätiloissa pentu on ällöttävä ja se voi hyvin pysyä ainakin metrin päässä, mutta ulkona pennun kanssa voi leikkiä. Kyllä Furikin on ottanut Pelen vastaan hyvin ja laumaan sisään, mutta niin pitkä pinnainen se ei ole, kuin Soni. 




Soni on ollut huomattavasti aktiivisempi. Kalenteri täyttyy treeneistä, niin tottiksista, tokoista, kuin maastoistakin. 
Maastoista sain hetkeksi tarpeekseni ja vetäydyin vetämään henkeä. Jäljestäminen on jäissä, koska kepit ei vaan jäljeltä nouse. Soni jäljestää edelleen moitteettomasti, mutta jäljellä ne kepit ei vaan nouse. Ilmasuja tehdessä kyllä tehdään oikein tyylikkäästi oikein. 
Tehtiin myös vuoden toinen esineruutu tässä taannoin ja enemmin metsään ei ois voinut mennä. Treeni hyvä sinänsä, että testattiin Sonin osaamistasoa. Treenit on olleet aivan liian helppoja ja taka-akselille oli todella vaikea irrota. Aika paljon sain antaa apuja ennen kuin sain Sonin uskomaan, että se esine on siellä takana. Noh, enemmin vaan treeniä.. 
Tottikset sentään ovat sujuneet moitteettomasti taas kokeen jälkeen. Olemme treenanneet kohti seuraavia tokokokeita ja haaveissa olevaa BH-koetta. Yksin ei onneksi ole tarvinnut vääntää, vaan Lissu, Emmi ja Noora ovat onneksi olleet mukana treenaamassa! 
Soni kävi myös korkkaamassa näyttelyt tän vuoden osalta. Kävimme Lahden vappunäyttelyssä 1.5., Lahden raviradalla. Tervuja taisi olla 9, joista uroksia oli 2. Soni korkkasi samalla avoimen luokan näyttelyt, näyttelyn ainoana avoimen luokan koirana tuloksella AVO ERI1! Valitettavasti SA jäi saamatta. SA:lla Soni olisi nimittäin ollut suoraan paras uros ja saanut ensimmäisen sertinsä. Tuossa kohtaa otti päähän ja aika hyvin :D toki tuo erinomainen laatuarvosana lämmitti mieltä ja arvostelussa luki mm. "avoin luonne" <3 ylpeä saan pojasta olla! 



Pele-parkaa onkin sitten raahattu huolella paikasta toiseen :D no ei se kyllä parka ole. On ollut erilaisia kyläpaikkoja, isojen kanssa ja ilman, se pärjää uusissa tilanteissa oikein mainiosti yksinkin. Se on myös päässyt treeneihin jo mukaan, niin pellolle kuin tottiskentällekin. Autossa se on melkein joka päivä ja autoilu sujuukin jo oikein hyvin. Pele on myös oikein mainio mätsärituristi, hihnassa oleminen ei ole mikään ongelma. On se muutaman kerran käynyt mun kanssa katsastuskonttorillakin :D kovasti se kerää kehuja itselleen. Pele on edelleen oikein hyväkäytöksinen ja reipas. Ihmisiä kohtaan avoin ja muiden eläinten suhteen sosiaalinen. 
Tottiksen alkeet on kivasti jäänyt pennulle mieleen ja nameista/ruuasta se tekisi vaikka voltteja, piruetteja ainakin ja monta, pienessä ajassa :D muutamia arjen tottelevaisuus juttuja on myös saatu taottua sille mieleen. Esimerkiksi ulko-ovi EI aukea sillä, että ovea raavitaan ja hypitään vasten, vaan ensin pitää istua aloillaan. Ruualla on sama juttu, kuppi ei laskeudu ennen kuin takapuoli on maassa. 
Tottiksen lisäksi on treenattu myös näyttelyjuttuja ja puudeloinnissa Pele on osoittautunut oikein päteväksi. Se kestää nyt jo jalkojen siirtelyä ja kosketusta ja malttaa jopa seisoa paikallaan! 
Voin edelleen olla Peleen todella tyytyväinen. Toistaiseksi se on vaikuttanut mun käteen sopivalta koiralta.



Peggykin kävi tuolla Lahden vappunäyttelyssä, sieltä ärrierille tulokseksi AVO H. Tuomari löysi Peggystä pelkkiä vikoja, niin paljon, että arvostelulapun rivit ei riittäneet :D jopa varpaat oli liian lättänät... 
Peggy on myös käynyt tottiskentällä, tosin se piti lähinnä hauskaa, mutta kivasti sekin ruualle tekee juttuja :D 
Lähitulevaisuudessa Peggy on tulossa meillekin <3

Loppuun vielä erinäisiä kuvia alkaneen toukokuun ajalta: 

Meidän vapputervehdys ;)


Oltiin kyläilemässä "siskopuoleni" luona (tarkemmin isäpuoleni tytön ja hänen perheensä luona). Furi ja Pele menevät kyseiseen paikkaan hoitoon kesäkuussa meidän Kroatian reissun ajaksi :) 


7.5. olin vastaanottamassa ilmottautumisia KPH:n mätsärissä ja muuten heiluin kameran kanssa paikanpäällä. Mukana oli tietysti pikkuinen turistikoira <3


Soni puunattuna Lahden raviradalla 1.5. <3


Katsastuskonttorilla


Pojun kanssa leikkimässä!



#parastajustnyt <3


Endi, Furi, Soni ja Pele Strömforsin ruukissa!



Tässä odoteltiin Pelen kanssa isäntää kotiin, kun näppäränä lukitsin meidät pihalle! Onneksi auton ovet oli auki...


Soni oli yhtenä aamuna lukenut vähän mainoksia, tai oletan lukijan olevan Soni... en tiiä miksi, kuhan mieleen juolahti... ;)


TOIVEPOSTAUKSIA MYÖS TULOSSA!!!!

-Sara